Osallistava budjetointi
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistavalla budjetilla kuntalaiset voivat suoraan vaikuttaa siihen, mihin osa kunnan rahasta käytetään. Idea on lisätä demokratiaa, osallisuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksenteossa.
Osallistava budjetointi vuodelle 2026
Osallistavan budjetoinnin toinen vaihe on käynnistynyt
Auran kunta on varannut vuodelle 2026 osallistavaan budjetointiin 10 000 euroa. Nyt on aika kertoa, mitä sinä haluaisit sillä rahalla hankittavan tai järjestettävän.
Osallistavan budjetoinnin toinen vaihe on käynnistynyt ja jatkuu 19.4. klo 23:59 saakka.
Ensimmäisellä kierroksella kuntalaiset saivat vapaasti jättää ehdotuksia summan käyttämiseksi. Kuntalaiskysely ehdotuksista oli avoinna 26.2 -15.3.2026 välisenä aikana. Ehdotuksia tuli 74 kappaletta ja niistä valittiin äänestykseen budjetin puitteissa toteuttamiskelpoiset eniten ehdotuksissa esiintyneet ideat.
Siirry tästä äänestämään, mihin vuoden 2026 budjetti käytetään
Osallistava budjetointi 2024
Vuoden 2024 osallistavan budjetoinnin kuntalaisäänestyksen voitti lasten liikennepuisto. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9.12.2024 § 228, että liikennepuiston toteuttamiseksi haetaan Leader-rahoitusta Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:ltä. Toukokuussa 2025 kunta sai Leader-ryhmästä tiedon, jonka mukaan Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n hallitus on hyväksynyt hankkeen kunnan hakemuksesta poiketen. Päätöksen mukaan kunta olisi saanut avustusta noin 25 000 €, jolloin kunnan omarahoitukseksi olisi jäänyt 65 000 euroa. Kunnanhallitus päätti, että kunta ei ota vastaan avustusta Leader Jokivarsikumppanien esittämällä tavalla. Hankehakemus peruutettiin ja vuoden 2024 osallistavan budjetoinnin määräraha siirretään vuodelle 2026.
Osallistava budjetointi 2025
Auran kunta on varannut vuodelle 2025 osallistavaan budjetointiin 5 000 euroa.
Osallistavan budjetoinnin ensimmäisellä kierroksella kuntalaiset saivat vapaasti jättää ehdotuksia summan käyttämiseksi. Kuntalaiskysely ehdotuksista oli avoinna 3.-21.3.2025 välisenä aikana. Ehdotuksia tuli 40 kappaletta ja niistä valittiin äänestykseen budjetin puitteissa toteuttamiskelpoiset eniten ehdotuksissa esiintyneet ideat. Osallistava budjetoinnin toisessa vaiheessa kuntalaiset saivat äänestää seuraavista vaihtoehdoista.
- Koivuniemen virkistysalueen yleisösaunan lämmittäminen kesäkaudella
- Erilaisten tapahtumien järjestäminen esimerkiksi iltatorien tai Aurinkoviikon yhteydessä, Sisupuistoon tai OP-areenalle. Osallistavan budjetoinnin summalla on mahdollista järjestää useampi tapahtuma
- Minigolf-radan kunnostaminen ja ehostus
- Kirjastoon lainattavaksi tekstiili- ja höyrypesurit
- Beachvolley-kentän kehittäminen
Äänestyksen voitti: Koivuniemen virkistysalueen yleisösaunan lämmittäminen kesäkaudella.
![Logo [Auran kunta]](client/aura/images/logo.png)





![Logo [Auran kunta]](client/aura/images/footer-logo.png)





